
Tietoa minusta
Olen Laura Pakkanen, esteettisiin toimenpiteisiin erikoistunut sairaanhoitaja, yrittäjä. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 2010 ja työskentelin 7 vuotta teho-osastolla, kuntoutusyksikössä sekä leikkausosastolla Jyväskylässä ja Oulussa. Olen työskennellyt 6-vuotta medikaalisen estetiikan alalla pääosin Helsingissä, Porvoossa ja Turussa.
Näen tärkeimpinä asioina työssäni jatkuvan kouluttautumisen ja itseni kehittämisen. Tärkeänä koen tottakai myös koko alan turvallisuuden ja korkean laadun.
Jag betjänar Er gärna också på svenska!
Olen aktiivinen vapaa-ajallani kahden poikamme harrastuksissa ja omakotitalon töissä. Haluaisin urheilla enemmänkin, mutta välillä, kun omaa aikaa liikenee, saatan myös piirtää ja maalata.
Osaamisalueet:
Minulla on laaja kokemus erilaisista laitehoidoista, kuten laserit, radiofrekvenssi, ultraääni ja mikroneulaus. Laserhoidoista minulla on seitsemän vuoden kokemus. Minulla on myös pikkutarkka esteettinen silmä kasvojen muotoilusta täyteainehoidoilla. Mielestäni kauneus tarvitsee myös kattavan ihonhoidon niin kotona kuin klinikallakin, unohtamatta ravitsevaa ruokavaliota, liikuntaa sekä mielen tasapainoa. Näen asiakkaani aina kokonaisuutena. Voit asioida kanssani suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kiinnostuksen kohteet:
-Täyteainehoidot, kuten keskikasvot, leukalinja ja huulet
-Esteettiset botuliinihoidot
-Anatomia ja turvallisuus sekä komplikaatiotilanteiden hoito
-Tatuoinninpoisto laserilla
-Vartalon ja kasvojen alueiden kiinteytyshoidot laitteella
-Yksilöllinen, upea, asiakkaalle sopiva lopputulos
Fun Fact
Olen keikkaileva saksofonisti. Piano ja poikkihuilu lähtee myös tarvittaessa!
Koulutukset
- Allergan medical institute, web – safety and efficacy of onabotulinum toxin, Dr Kusgoz, Dr Tewarie and others, June 2023
- IBSA Facial Anatomy & Aging workshop, RN Satu Lindfors, Apr 2023
- IBSA Symposium II, Copenhagen, May 2023
- IBSA Nordic masterclass injections, Dec 2022
- IBSA Nordic. Profhilo® Face & Neck – English Webinar. November 2022
- Skin Better Science meeting and launch, Helsinki, Nov 2022
- IBSA Exclusive Aliaxin Hands-on Workshop, Dr Beatriz Molina, Nov 2022
- pHformula masterclass two days, Barcelona, Sep 2022
- IBSA, Viscoderm Hydrobooster & Profhilo, Dr. Gabriel Siquier, Sep 2022
- Suisselle, Cellbooster mesotherapy, Dr. Gabriel Siquier, Sep 2022
- pHformula, Advanced resurfacing treatment workshop and qualifying as a phformula proton specialist, Sep 2022
- IMCAS, World Congress, Paris, June 2022
- Allergan Medical Institute, XO-lips technique, by RN Elin Kringen-Langeland, May 2022
- Venn Healthcare, Classys – Ultraformer III, Lee-Ann Palmer, May 2022
- Neograft, Hair transplant 2 days education, Dec 2021
- Allergan Medical Institute, Anatomy Masterclass -Nordic AMI Event – KADAVER, Aarhus, Denmark, Dr. Jamshaid Mulk, Nov 2021
- AMWC 19th Aesthetic & Anti-Aging medicine World Congress, Monte-Carlo, Monaco 2021
- pHformula, Advanced -koulutus, Protonpen, Apr 2021
- pHformula. Iho ja menopaussi. April 2021
- IBSA Details of Beauty unveiled on Body, Aug 2021
- PDO Thread Lifting Masterclass includ. Ilead PDO HEXA COQ Threads, May 2021
- The IBSA Advanced training, Profhilo, Dr. Shina Kamra Hagh Oct 2020
- MD Codes and ATPs Webinar by Dr. Mauricio de Maio, May 2020
- The IBSA Basic introduction, Profhilo and Aliaxin, Dr. Shina Kamra Hagh, Sep 2020
- PhFormula, BASIC-koulutus, 2020
- Venn Healthcare, Ultraformer III, Apr 2020
- Skin Better Science, chemical peeling workshop, 2020
- Millenial Medical – The 3rd advanced laser workshop – translating Scientific Publications into Practice with Medical Laser, Dec 2019
- Laser training by Deka Academy, Motus, Onda, Smartxide, Synchro, Feb 2019
- Allergan medical institute, meeting; complications with fillers: how to identify, classify and manage them, MD-codes Programme, 2019
- Allergan medical institute, meeting; profiloplasty and lower face contouring with – MD-codes and Juvederm VYCROSS, MD-codes Programme, 2019
- Upviser: Huulten ja suunalueen pistostekniikkakoulutus, 2018
- Allergan medical institute Allergan Botox and Vistabel, kirurgi Heidi Lilja, 2019
- Allergan medical institute web- Mid-face MD-codes, 2018
- Allergan medical institute, Volite treatment, sep 2018
- Allergan Medical Institute. The MD Codes™️ curriculum, 2018
- Sairaanhoitaja OYS keskusleikkausosasto, 2015-2018
- Sairaanhoitaja Keski-Suomen tehostetun hoidon yksikkö, 2009-2014
- Bachelor of health care, sairaanhoitaja AMK, 2010
Tutustu muuhun tiimiin
Varaa aika konsultaatioon
Aloita matkasi kohti tervettä ja hyvinvoivaa ihoa
Unelmiesi iho alkaa Klinik Linneasta. Varaa aika konsultaatioon ja anna asiantuntijoidemme suunnitella sinulle yksilöllinen esteettinen hoitokokonaisuus.