Skip to content

Leuan alueen rasvaimu

Leuanalus on tyypillinen paikka, johon saattaa kertyä ylimääräistä rasvaa, vaikka muutoin painoa ei olisikaan liikaa. Rasvaa kertyy tyypillisesti kolmiomaiselle alueelle leuan alle. Kun leukakulma puuttuu, tuntuu kaula jatkuvan suoraan leuan kärkeen. Rasvaa voi kertyä myös laajemmin leukalinjaan, jolloin leukalinja menettää tarkkarajaisuutensa.

Kenelle leuan rasvaimu sopii?

Leuan rasvaimu sopii henkilölle, jolla on ylimääräistä rasvaa leuan alla, jolloin leukalinja vaikuttaa pehmeältä ja kaula jatkuvan suoraan leuan kärkeen. Ylimääräisen rasvakertymän voi testata katsomalla sivuprofiilia peilistä ja tarttumalla pinsettiotteella leuan alle: mikäli sormien väliin jää 1–1,5 senttimetriä kudosta, voi rasvaimusta olla apua ongelman poistamiseksi.

Millaisia tuloksia hoidolla saadaan aikaan?

Paikallinen rasvakertymä voidaan poistaa leuan rasvaimulla. Mikäli myös iho vaatii napakoittamista, voidaan toimenpiteeseen yhdistää ihonalaisen kudoksen laserkuitukäsittely (Lipolas laserlift). On huomattava, ettei toimenpide ole välttämättä riittävä mikäli iho on kovin velttoa ja venynyttä. Siksi kirurgimme tekee konsultoinnin yhteydessä arvion siitä, millainen hoito tehoaa kyseiseen vaivaan parhaiten. On huomioitavaa, että rasvaimu ei myöskään muokkaa leuan luista rakennetta ja näin ollen myöskään leuan muotoa. Leuan muotoa voidaan korjata täyteaineella, implantilla tai rasvansiirrolla.

Miten valmistaudun toimenpiteeseen?

Viikkoja ennen toimenpidettä:
· Kirurgimme konsultaatiossa arvioidaan terveydentilasi ja soveltuvuutesi toimenpiteeseen. Keskustele toiveistasi ja odotuksistasi kirurgin kanssa. Sinulta voidaan pyytää erilaisia laboratoriokokeita ja muita tutkimuksia terveydentilasi varmistamiseksi. Keskustele kirurgin kanssa käyttämistäsi lääkkeistä ja ravintolisistä. Tietyt lääkkeet, (esim. verenohennuslääkkeet, aspiriini, ibuprofeeni), ja jotkut ravintolisät (esim. omega) voivat lisätä verenvuotoriskiä. Niiden käyttö tulee tauottaa kirurgin ohjeiden mukaisesti.

· Tupakointi heikentää verenkiertoa, hidastaa haavojen paranemista ja lisää tulehdusriskiä. Suosittelemme lopettamaan tupakoinnin vähintään 4 viikkoa ennen toimenpidettä ja jatkamaan savuttomuutta myös toimenpiteen jälkeen.

· Syö monipuolisesti ja terveellisesti sekä liiku säännöllisesti. Hyvä yleiskunto edistää toipumista.

Toimenpidepäivänä:
· Vältä alkoholia vähintään 24 tuntia ennen toimenpidettä sillä alkoholi voi lisätä verenvuotoriskiä.

· Valitse mukaasi löysät ja mukavat vaatteet, jotka on helppo pukea ja riisua.

· Ota aamulla ne lääkkeet, jotka kirurgi on sinulle ohjeistanut.

· Jos sinulle annetaan rauhoittavia lääkkeitä, et voi ajaa autoa itse. Järjestä siis kyyti kotiin.

Miten toimenpide etenee?

Konsultaation yhteydessä sinulle annetaan kellonaika toimenpiteelle. Saavu paikalle täsmällisesti. Sairaanhoitaja ottaa sinut vastaan ja käy toimenpidettä läpi kanssasi. Saat tarvittaessa rauhoittavan esilääkityksen ja kipulääkityksen ja sinut valmistetaan toimenpiteeseen.

Leuan alueen rasvaimu tehdään paikallispuudutuksessa 1-3 pienestä pistoreiästä. Toimenpide on varsin kivuton.

Toimenpiteen jälkeen saat rauhassa toipua jälkiseurantahuoneessa, jossa leikkaussalisairaanhoitaja käy jälkihoito-ohjeet läpi kanssasi ja varaa sinulle ajan kontrollikäynnille.

Mitkä ovat jälkihoito-ohjeet?

Leikkauksen jälkeen on tärkeää noudattaa lääkärin ohjeita. Leikkausalue peitetään yleensä haavateipeillä, joita pidetään lääkärin ohjeiden mukaisesti. Pientä kipua voi esiintyä, tarvittaessa voit ottaa särkylääkettä. Pidä hoidettu alue puhtaana pesemällä kädet huolellisesti ennen alueen koskettamista. Suihkuun voi yleensä mennä 1–2 päivän kuluttua, mutta vältä hankaamista ja kuivaa alue painelemalla. Saunaa, uimista ja kylpemistä tulee välttää, kunnes haava on parantunut, noin 1-2 viikon ajan.

Leikkauksen jälkeen toipumista sekä mustelmien ja turvotuksen häviämistä voi nopeuttaa lymfahieronnalla. Leikkauksen jälkeen käytetään teippausta ja/tai kompressiotekstiiliä noin viikon ajan yötä päivää ja tarvittaessa pidempään ilta- ja yöaikaan, tarkemmat ohjeet saat kirurgilta. Mustelmat ja turvotus häviävät muutamassa viikossa, mutta ihonalaisen arven pehmeneminen voi viedä jopa muutaman kuukauden.

Ota yhteyttä lääkäriin, jos haava alkaa punoittaa, turvota, kuumottaa tai siitä vuotaa märkää tai mikäli kipu voimistuu tai ei helpota särkylääkkeillä.

Varaa aika

Leuan alueen rasvaimu

Leuan alueen rasvaimu

Hinnat alk.

  • €2636

Asiantuntemusta, joka yhdistää lääketieteen ja estetiikan!

Klinik Linneassa tarjoamme kokonaisvaltaisen hoitokokemuksen, jossa yhdistyvät asiantunteva ja laadukas hoito sekä hienovaraiset tulokset. Plastiikkakirurgiemmevastaanotolla olet turvallisissa käsissä - konsultaatiossa käydään läpi tilanteesi mukaan vaihtoehdot sekä kirurgiaan että injektio- ja laitehoitoihin.